Historia

SLT:n alkuvuodet

Ensikosketuksen maailman lääkärien tennisjärjestöön saimme muistaakseni syksyllä 72 kun Taivallahden tennisstadionille saapui tunnustelijana kollega Amerikasta ja pelasi kanssani pari erää. Hän sai osoitteeni ja seuraavana keväänä tuli kutsukirje World Medical Tennis Societyn (WMTS) sihteeriltä maailmanliiton ensimmäiseen pelikokoukseen Kansas Cityyn Oklahomaan lokakuulle -73. Tämä kirje antoi aiheen lääkärien tennisseuran perustamiseen myös Suomeen.

Perustava kokous pidettiin Allergiasairaalassa 11.4.73. Läsnä olivat Carl-Henrik von Bonsdorff, Klaus Järvinen, Veikko Kariniemi, Olavi Kilpiö, Erkki Laustela, Heikki Meurala ja Veikko Pirilä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Veikko Pirilä ja sihteerinä allekirjoittanut. Molemmat valittiin samoihin tehtäviin myös väliaikaiseen hallitukseen, johon jäseniksi valittiin lisäksi Tapani Kosonen ja Erkki Laustela. Varajäseniksi valittiin von Bonsdorff ja Meurala.

Keskusteltiin aluksi seuran nimestä ja säännöistä Pirilän ehdotuksen perusteella. Nimeksi valittiin Suomen Lääkärien Tennisseura. Seura päätettiin jättää toistaiseksi rekisteröimättä. Tästä syystä jouduttiin luopumaan jäsenmaksun perimisestä, vaikka sen suuruuskin jo määriteltiin (viisi markkaa). Seuran perustamisesta samoin kuin kutsusta WMTS:n kokoukseen Oklahomaan ilmoitettiin Suomen Lääkärilehdessä. Seuran perustamisesta ilmoitettiin myös WMTS:n sihteerille.

Oklahomaan lähtijöitä ei ilmaantunut emmekä saaneet tietoa seuraavan vuoden kokouksesta Arcachonissa Ranskassa, ennen kuin kokous oli pidetty. Vuoden 1975 alussa aloimme saada tietoa kokouksista ja ratifioimme puolestamme WMTS:n säännöt, joita myöhemmin kyllä muuteltiin kokousten yhteydessä. Tässä vaiheessa maailmanliittoon kuului 34 jäsenseuraa.

Vuoden 1975 WMTS:n Napolin kokoukseen osallistuin ainoana suomalaisena. Mieleeni jäivät mahdottomat ruuhkat Napolissa. Peliareena oli lisäksi viime hetkessä siirretty toiselle puolelle kaupunkia, joten myöhästyin ensi ottelusta. Vastustajaksi sattui kollega Sisiliasta, joka siirsi minut tylysti katsomoon ja jatkoi aina finaaliin asti häviten lopuksi Hasse Nerellille, joka oli aikoinaan pelannut Ruotsin Davis Cup joukkueessa. Hasse oli myöhemmin hyvin aktiivinen lääkäritenniksen parissa, järjestäen sekä pohjoismaiset että maailmanmestaruuskisat Båstadissa.

Myöskään seuraavan vuoden 1976 kokoukseen Lakewayssa Teksasissa ei löytynyt seurakseni muita osanottajia Suomesta. Itselläni oli mahdollisuus siihen osallistua erään toisen samalla suunnalla pidetyn kokouksen vuoksi. Jälleen sain finalistin vastaani ensi kierroksella ja karsiuduin. Järjestävässä seurassa (American Medical Tennis Society (AMTA)) oli siihen aikaan noin 3000 jäsentä. Puitteet kokoukselle olivat muhkeat: multimiljardööri Lamarr Huntin omistama tenniskeskus Austinin ulkopuolella vartioitujen porttien ja aitojen ympäröimänä. Mieleeni jäi erityisesti teksasilainen ruokajärjestys, joka muistutti savottaolosuhteita Lapin metsätyömailla. Aamulla heti olivat paistit, pihvit, keitot ja jälkiruoat tarjolla ja sama toistui myöhään illalla. Varsinaista lounasta ei tarjottu.

WMTS:n direktoraatin kokoukset olivat varsin värikkäitä tilaisuuksia Välimeren maiden edustajien esittäessä loputtomiin muutoksia sääntöihin. Puheenjohtaja Stan McCampbell muisti aina kokousten jälkeen kiittää kirjeessä "tuesta" kokousten läpiviemisessä. Hän ja liiton sihteeri Bill Drake (ei lääkäri) olivat Korean sodan veteraaneja ja aseveljiä. Heidän yhteistyönsä oli saumatonta ja hyvin organisoitua. Eurooppaan kilpailemaan tullessaan he järjestivät amerikkalaiselle joukkueelle aina harjoitteluviikon jossain muualla kuin kilpailupaikalla. He olisivat halunneet kontaktin myös Neuvostoliiton lääkäreihin, mutta kellään ei tuntunut olevan yhteyksiä sinne eikä tunnustelijaakaan tiettävästi lähetetty. Baltian pakolaisia tapasin kokouksissa usein.

Vuoden 1977 Korpilammen kokouksessa valittiin seurallemme uusi johto. Minusta tuli puheenjohtaja ja Timo Juvakoskesta sihteeri. Samalla päätettiin rekisteröidä yhdistys ja liittyä sen jälkeen Suomen Tennisliittoon (tennis.fi). Rekisterianomus lähetettiin joulukuussa 1977, jäsenkäsittely taisi kestää vielä toista vuotta.

Vähitellen kansainvälinen kilpailutoiminta lisääntyi. Båstadin kokouksessa 1977 oli mukana jo kahdeksan lääkäriä ja seuraavana vuonna Arcachonissa alkoi tulla menestystäkin.

Veikko Kariniemi